Vuosi: 2021

Kaksi naista ja mies heiluttavat Suomen lippuja laiturilla, taustalla näkyy järvi ja metsää.

Luonnon oma juhlaviikko käynnistyy – näytä luontosi somessa, häkelly tähdistä tai kuuntele kimalaista

Elokuun viimeisenä lauantaina juhlitaan näyttävää päivänsankaria, Suomen luontoa. Suomen luonnon päivänä 28.8. kiinnostuksensa luontoa kohtaan voi osoittaa monella tavalla: lähtemällä esimerkiksi lähiluontoon, jakamalla luontotunnelmiaan kuvilla ja tarinoilla eri verkkoalustoilla tai oppimalla uutterista kimalaisista. Juhlintaan kuuluvat myös liputtaminen ja juhlaleivos, mustikkapiirakka.

Kolme ihmisen kädet ovat skoolaamassa piknikaterian yllä. Tarjolla on mustikkapiirakkaa.

Laita kalenteriin: tapahtumat palasivat Suomen luonnon päivään

Suomen luonnon päivä on luonnon oma juhlapäivä elokuun viimeisenä lauantaina. Tänä vuonna luontoa pääsee juhlistamaan pienen tauon jälkeen lukuisissa eri tapahtumissa. Luontoa voi juhlia myös nostamalla Suomen lipun salkoon, nauttimalla mustikkapiirakkaa ja tekemällä juhlapäivästä omannäköisensä.